Texas Hold'em on kiehtova pokeripeli, jonka suosio lähti Suomessakin räjähdysmäiseen kasvuun 2000-luvun ensimmäisellä vuosikymmenellä muun muassa erilaisten tv-ohjelmien sekä internetyhteyksien nopeutumisen myötä. Texas Hold'emin perussäännöt on kohtalaisen helppoa oppia, mutta pelin koukuttavuus perustuu pitkälti myös siihen, miten omia pelitaitojaan kehittämällä pelistä saa koko ajan enemmän irti. Voidaankin sanoa, ettei kukaan pelaaja ole koskaan täysin valmis, vaan maailman huiputkin käyttävät paljon aikaa käsien opiskeluun.
Tähän artikkeliin olemme koonneet yleisen tietopaketin kaikkein hyödyllisimmistä pelivinkeistä aloitteleville Texas Hold'em -pelaajille. Kaikkein kokeneimmat pelaajat eivät välttämättä löydä tästä artikkelista mitään uutta, mutta mikäli olet vasta Texas Hold'em -urasi alkutaipaleella, tulevat tämän artikkelin vinkit ja termistö säästämään sinulta roppakaupalla sekä aikaa että rahaa.
Opettele perusteet kunnolla
Voidaksesi menestyä pokerin pelaajana sinun tulee osata säännöt, käsien arvot sekä pöytäposition merkitys vaikka unissasi. Säännöt saattavat olla helppo ja nopea oppia päällisin puolin, mutta esimerkiksi pokerikäsien arvoihin tulisi perehtyä ajan kanssa. Pöydässä ei tulisi koskaan tulla eteen tilannetta, jossa joudut pohtimaan kesken käden, voittaako värisi suoran tai täyskäsi neloset. Pokerikäsien arvoja voi harjoitella myös live-kasinoiden pokeripeleissä, joita on tarjolla muun muassa osoitteessa suomikasino.com.
Eräs tärkeimmistä asioista pokeripöydissä menestymiseen on myös peliposition merkityksen täydellinen ymmärtäminen. Se, missä suhteessa oma paikkasi on isoon ja pieneen blindiin, muuttaa asemiasi pelissä merkittävästi. Omia pelipäätöksiäsi helpottaa paljon se, jos istut pelipöydässä paikassa, jossa reagoit vasta muiden pelaajien jälkeen nähtyäsi mitä valintoja he tekevät. Se, miten nopeasti he tekevät päätöksen, sekä tietenkin se, minkä päätöksen he tekevät, kertoo useimmiten korvaamatonta tietoa heidän kädestään.
Ollessasi pöydässä niin sanotusti "positiossa", eli toimiessasi muiden pelaajien jälkeen, tulisi sinun aina pelata keskimääräisesti hieman useampia käsiä. Se, mitä käsiä milloinkin kannattaa pelata, riippuu myös hyvin pitkälti siitä, missä positiossa istut. Mitä myöhäisemmässä positiossa olet, sitä enemmän pääset luomaan painetta vastustajillesi nähtyäsi heidän tekemänsä toimet ensin.
Aloita pienillä panoksilla sisäistääksesi strategian
Paras keino pokeristrategian kunnolliseen sisäistämiseen on aloittaa pelaaminen mahdollisimman matalilla panostasoilla. Tällöin pääset opettelemaan pelin salat ja strategiakuviot kaikessa rauhassa ilman, että prosessiin kuluvien oppirahojen summa kasvaa liian korkeaksi. Useimmat pelaajat saattavat alussa kärsiä tekemistään virheistä pelikukkarossaan, joten harjoitteluun liittyvät häviöt eivät tule kirpaisemaan niin paljon, jos pelissä ei ole mukana turhan isoja panoksia.
Toinen syy pienillä panoksilla pelaamiseen alussa on se, että yleisesti ottaen toiset pelaajat pöydissä muuttuvat aina piirun verran taitavammiksi noustessasi panostasolta toiselle. Näin olen matalammalta tasolta aloittaminen antaa mahdollisuuden pelata ensin oman tasoisiaan pelaajia vastaan sen sijaan, että istuisit isomman tason pöytiin todennäköisesti vain lahjoittaaksesi pelikassasi itseäsi taitavammille pelaajille.
Pokeripelin salojen harjoittelu matalilla panostasoilla tarjoaa mahdollisuuden muodostaa kokonaisvaltainen kuva pelin saloista. Pelaamalla alat ymmärtää yhä paremmin käytännössä sen, mikä merkitys positiolla on ja mitä käsiä kannattaa lähteä pelaamaan. Ennen kuin lähdet siirtymään panostasoilla ylöspäin, on syytä ymmärtää pokerin strategian syvin olemus sekä harjoitella myös oman pelikassan hallintaa.
Pelaa tiukasti mutta aggressiivisesti ja käytä positiota hyväksesi
Eräs aloittelijoiden yleisimmin tekemistä Texas Hold’em -virheistä on liian useiden käsien pelaaminen. Tiukalla pelaamisella tarkoitetaan sitä, että pelaat ainoastaan parhaat kätesi – ja nekin ainoastaan ollessasi tismalleen oikeassa positiossa pöydässä. Noudattamalla mahdollisimman tiukkaa pelitapaa pääset pelaamaan mahdollisimman aggressiivisesti silloin, kun lähdet peliin mukaan. Etenkin aloittelijoiden pöydissä useimmat muut räiskivät menemään turhan useita käsiä, joten toimimalla itse toisin pääset kuorimaan pelivoittosi kakun päältä.
Ohjenuora onkin se, että korotat ja panostat silloin, kun positio ja käsi ovat sopivat. Näin saat lyötyä painetta vastustajillesi. Tiukkaa pelaamista kutsutaan pokerimaailmassa myös niin sanotuksi taulukkopelaamiseksi. Tämän pelitavan huonoihin puoliin kuuluu se, että ainakin jotkut vastustajistasi tulevat nopeasti huomaamaan tämän pelityylin silloin, kun siirryt aloittelijoiden pöydistä hieman korkeammille tasoille.
Position hyväksi käyttäminen on myös tärkeä osa tiukkaa pelitapaa. Voitat keskimäärin useampia käsiä myöhäisemmästä positiosta, joten pyri pelaamaan useampia käsiä sieltä. Button, eli jakajan paikka pelikierroksen lopussa, on pokerin tuottoisin pelipaikka, joten tästä positiosta voit myös yrittää varastaa potteja itsellesi reagoimalla aggressiivisesti. Position merkityksen ymmärtämiseen menee hieman aikaa, mutta kun tämä asia valkenee, tulet ottamaan aimoharppauksen eteenpäin omassa pelissäsi.
Mitä Texas Hold'em -pöydässä kannattaa ja ei kannata tehdä?
Mitä kannattaa tehdä?
• Kiinnitä huomiota positioon
• Panosta ja korota kunnolla ollessasi positiossa
• Opettele pelikassan hallinta
• Opettele strategioita pokerikirjoista, blogeista, videoilta jne.
Mitä ei kannata tehdä?
• Älä pelaa liian montaa kättä ennen floppia
• Älä bluffaa liian usein
• Älä pelaa useampaa kuin yhtä pöytää ennen kokemuksen karttumista
Opettele pokerikäsien matematiikka
Pokerissa menestyäksesi sinun tulee opetella myös pokerin matematiikkaa, eli pelin kertoimet. Näihin kuuluvat Texas Hold'emissa pottikerroin, vetokerroin sekä jatkettu pottikerroin. Opeteltuasi kertoimet voit tehdä pelipäätöksesi niiden mukaan sen sijaan, että pelaisit vain tunteella. Vähänkään menestyneemmillä pelaajilla kertoimet tulevat aina suoraan selkäytimestä. Onneksi pokerin matematiikka on kohtalaisen helppo oppia.
Pokerin pottikerroin kertoo sen, miten paljon sinun tulee sijoittaa pelikäteen suhteessa potin kokoon. Tämä luku mainitaan usein prosentteina, joka selviää yksinkertaisella laskutoimituksella. Laske potin koko yhteen tarvittavan oman maksusi kanssa ja jaa maksu potin koon yhteistuloksella. Pottikertoimen kannalta sillä ei ole mitään väliä, onko pottiin siihen mennessä satsannut sinä vai joku toinen pelaaja.
Vetokerroin on puolestaan toinen nimitys sille todennäköisyydelle, jolla pakasta tulee tarvitsemasi kortti. Pokerikielellä toivekorttia kutsutaan myös nimellä outti. Myös vetokertoimen laskeminen onnistuu helposti sen jälkeen, kun selvität, mitä outteja tarvitset voittaaksesi käden. Pottikertoimen ja vetokertoimen yhdistäminen auttaa usein päättämään, kannattaako tietyissä tilanteissa maksaa vai ei
Älä bluffaa turhan usein ja opettele foldaamaan
Monet aloittelevat pokerinpelaajat usein yliarvioivat bluffaamisen merkityksen pelipöydissä. Bluffaaminen ei nimittäin ole lainkaan niin yleistä kuin elokuvista äkkiseltään saattaa ymmärtää. Aivan aloittelevan pelaajan ei kannattaisi vielä bluffata lainkaan, vaan keskittyä ainoastaan pelaamaan parhaimpia käsiään parhaista positioista. Bluffaamisesta ei ole hyötyä silloin, kun pelin strategiaa ei vielä ole omaksunut kokonaisvaltaisesti.
Live-pöydissä toisten pelaajien bluffeja on helpompi huomata johtuen siitä, että erilaiset tiedostamattomat eleet, ilmeet ja liikkeet saattavat paljastaa bluffin. Harjaantuneet pokerinpelaajat käyttävät termiä tell, tai suomeksi telli, kuvaamaan sitä, miten tietyt asiat, kuten eleet ja ilmeet, paljastavat heille olennaisia hyödyllisiä tietoja vastustajan kädestä. Tellien lukeminen ei tietenkään onnistu nettipokerissa, ja live-pöydissäkin niitä hyödyntävät lähinnä kaikkein kokeneimmat pelaajat.
Foldaamisen opettelu on myös eräs pokeripelin tärkeimmistä taidoista. Tämä kyky nousee arvoonsa etenkin silloin, kun joku tiukasti pelannut vastustajasi alkaa yhtäkkiä korottamaan paljon. Tässä kohtaa on usein viisainta foldata oma kätesi jopa silloin, kun ajattelet sen olevan vahva. Aloittelijoiden yleinen ongelma on haluttomuus päästää kädestään irti, mutta tätä taitoa kannattaa harjoitella.
Opiskele ja kehitä taitojasi säännöllisesti
Kaikilla maailman menestyneimmillä pokerinpelaajilla on jotain yhteistä: he ovat käyttäneet ja käyttävät menestyksen jälkeenkin paljon aikaa omien taitojensa kehittämiseen. Suomalaisista pelihuipuista muun muassa Jens Kyllönen on useaan otteeseen kertonut, miten paljon opiskelua huipulle pääseminen on vaatinut, ja miten tätä opiskelua tulee edelleen jatkaa lähes päivittäin.
Tutustu alan kirjallisuuteen, blogeihin ja videoihin
Pokeritaitojen hiominen on helppoa ihan jokaiselle pelaajalle, sillä markkinat pursuavat pokeria käsittelevää kirjallisuutta ja erilaisia oppaita, blogeja ja opetusvideoita. Oppimateriaaleja on siis löydettävissä tänä päivänä pilvin pimein. Myös tämän sivun artikkeleihin tutustumalla pääset opiskelemaan aihetta syvällisemmin ja tutustumaan eri pelityyppeihin, termistöön, sääntöihin ja pelistrategian luomiseen.
Ota käyttöön apuohjelmistot
Markkinoilla on saatavilla paljon erilaisia pelaamista helpottavia apuohjelmia. Nämä tallentavat pelatut kädet tietokantaan ja näyttävät pöydässä käyttäjälleen pelaajakohtaiset tilastot. Aloittelijana ei kannata ottaa käyttöön markkinoiden monimutkaisimpia ohjelmistoja, mutta hieman yksinkertaisempikin ohjelmisto auttaa kertomaan merkittäviä tietoja vastustajistasi. Apuohjelmistojen käyttäminen peleissä on nykypäivää, ja mitä varhaisemmassa vaiheessa otat ne käyttöön, sitä paremmin tulet ne oppimaan.
UKK
-
Mitä tarkoitetaan position hyödyntämisellä?
Texas Hold'emissa pelaaja voittaa useammin silloin, kun hän pääsee reagoimaan pelikierroksen loppupuolella. Position hyödyntämisellä viitataankin siihen, että kierroksen loppupäässä pelatessa kannattaa pelata aggressiivisemmin.
-
Mitä tiukka pelaaminen on?
Tiukka pelaaminen tarkoittaa sitä, että pelaaja pelaa kätensä tarkkaan ja harkiten ja ottaa huomioon sekä aloituskätensä että position pelipöydässä.
-
Milloin pokerissa kannattaa bluffata?
Pokerissa bluffaaminen on ehdottomasti taitolaji, ja etenkin aloittelevien pelaajien tulisi pidättäytyä bluffaamiselta kokonaan.
-
Mitä tarkoittavat tellit?
Tellit viittaavat tietynlaisiin pelitoiminnan kaavoihin, joilla tietyt pelaajat toimivat esimerkiksi bluffatessaan tai kun heillä on hyvä käsi. Parhaimmat pokerinpelaajat ovat keskimäärin hyviä lukemaan tellejä live-pöydissä.
-
Mitä pottikerroin tarkoittaa?
Pottikerroin kertoo, kuinka paljon pelikäteen tulisi sijoittaa suhteessa potin kokoon. Pottikerroin selviää laskemalla potin koon yhteen oman maksusi kanssa ja jakamalla maksun potin koon yhteistuloksella.
-
Mikä on pokerin vetokerroin?
Vetokerroin on toinen nimitys sille todennäköisyydelle, jolla pakasta tulee tarvitsemasi kortti.
UKK
-
Mitä tarkoitetaan position hyödyntämisellä?
Texas Hold'emissa pelaaja voittaa useammin silloin, kun hän pääsee reagoimaan pelikierroksen loppupuolella. Position hyödyntämisellä viitataankin siihen, että kierroksen loppupäässä pelatessa kannattaa pelata aggressiivisemmin. -
Mitä tiukka pelaaminen on?
Tiukka pelaaminen tarkoittaa sitä, että pelaaja pelaa kätensä tarkkaan ja harkiten ja ottaa huomioon sekä aloituskätensä että position pelipöydässä. -
Milloin pokerissa kannattaa bluffata?
Pokerissa bluffaaminen on ehdottomasti taitolaji, ja etenkin aloittelevien pelaajien tulisi pidättäytyä bluffaamiselta kokonaan. -
Mitä tarkoittavat tellit?
Tellit viittaavat tietynlaisiin pelitoiminnan kaavoihin, joilla tietyt pelaajat toimivat esimerkiksi bluffatessaan tai kun heillä on hyvä käsi. Parhaimmat pokerinpelaajat ovat keskimäärin hyviä lukemaan tellejä live-pöydissä. -
Mitä pottikerroin tarkoittaa?
Pottikerroin kertoo, kuinka paljon pelikäteen tulisi sijoittaa suhteessa potin kokoon. Pottikerroin selviää laskemalla potin koon yhteen oman maksusi kanssa ja jakamalla maksun potin koon yhteistuloksella. -
Mikä on pokerin vetokerroin?
Vetokerroin on toinen nimitys sille todennäköisyydelle, jolla pakasta tulee tarvitsemasi kortti.